STOVE – Biomassan käytön optimointi
STOVE on tutkimus- ja kehitysprojekti, jossa kehitetään vähän kuluttavaa, kustannustehokasta ja vähäpäästöistä liettä kotitalouksiin ja eri instituutioihin. Sovellettava teknologia on biomassan polttaminen hapettomassa tilassa (pyrolyysi), jonka seurauksena syntyy sekä energiaa keittämiseen että hiiltä. Hiiltä voidaan käyttää maaperän lannoittamiseen, ja siten parantaa maatalouden tuottavuutta ja lisätä ruokaturvaa. Hanke hidastaa metsätuhoja, koska liesi käyttää tehokkaasti kaikenlaista biomassaa. Liettä käyttävien keittiöiden päästöt vähenevät ja ilmanlaatu paranee. Näin vaikutetaan myös ihmisten terveyteen.
STOVE - hanketta toteutetaan yhteistyössä mm. kenialaisen SACDEPin, KEFRIN, Ympäristö ja Kehitys ry:n ja Aalto yliopiston kanssa.



