SHALIN Finland

Shalin Suomi ry

Shalinin työ jakaantuu kahteen eri osa-alueeseen: Keniassa toteutettaviin kehitysyhteistyöhankkeisiin ja laaja-alaiseen verkostoitumiseen ja tiedon jakamiseen Suomessa, Keniassa ja kansainvälisesti.

Shalin toteuttaa Keniassa kolmea kehitysyhteistyöhanketta, jotka tähtäävät metsien ja luonnonvarojen kestävään käyttöön ja hallintaan. Shalinin hankkeilla pyritään vähentämään polttopuun ja hiilen käyttöä, parantamaan energiaomavaraisuutta, luomaan työpaikkoja ja parantamaan paikallisten ihmisten mahdollisuuksia päättää metsien ja ympäristönsä hallinnasta.

Shalin osallistuu aktiivisesti kehitysyhteistyökeskusteluun Suomessa ja kansainvälisesti. Kuulumme moneen tutkija-, järjestö- ja aktivistiverkostoon. Lisäksi teemme tutkimusyhteistyötä useiden oppilaitosten, mm. suomalaisen Aalto-yliopiston ja kenialaisen Masinde Muliro University of Science and Technologyn (MMUST) kanssa.

Shalinin työn perusta ovat jäsenet ja vapaaehtoiset, jotka osallistuvat hankkeiden suunnitteluun, hallinnointiin ja toteutukseen sekä toimivat aktiivisesti järjestön sisäisissä tehtävissä. Shalinin asiantunteva hallitus koostuu eri kulttuuritaustoista tulevista ammattilaisista, joilla on pitkä käytännön kokemus ympäristö- ja kehitysyhteistyöhankkeista.

Shalin painottaa kaikessa työssään paikallisten kulttuurien ja kulttuurisen tietouden tärkeyttä, mutta myös mahdollisuuksia tiedon ja osaamisen siirtämisessä. Haluammekin herättää ja ylläpitää keskustelua kulttuurin merkityksestä kehitysyhteistyössä ja ilmastoon liittyvissä kysymyksissä. Vuonna 2010 järjestimme ensimmäisen kerran Helsinki African Film Festival -elokuvafestivaalin, joka tuo Suomeen erilaisia näkökulmia afrikkalaiseen kulttuuriin.